2402 – Heli Trög

Olen 56-vuotias 6 aikuisen lapsen  äiti ja 5 lapsenlapsen mummi. Asun avomieheni kanssa  Keminmaassa ja perheeseeni kuuluu lisäksi 5-vuotias kultainennoutaja Toffe ,joka on perheemme valopilkku. Koulutukseltani olen yo-merkonomi. Valmistuin vuonna 2018 Lapin

 AMK:sta sosionomiksi suuntaavina lastentarhanopettaja, lapset ja nuoret sosiaalipuoli sekä koulukuraattori. Olen siis sosiaalipuolen moniosaaja. Nyt olen keväällä jatkamassa sosiaalialan opintoja yliopistossa tavoitteena valmistua sosiaalityöntekijäksi.

 Ammattikorkeakoulun opinnoista sain paljon hyväksilukuja yliopisto-opintoja varten, joten valmistumiseni sosiaalityöntekijäksi kestänee vain reilut kaksi vuotta. 

Olen toiminut yrittäjänä vuodesta 1996 eri toimialoilla ja vuonna 2013 siirryin autokorjaamon yrittäjäksi. Autokorjaamoa pidämme yhdessä avomieheni kanssa. Viimeiset 4 vuotta olen ollut osittaisella sairaseläkkeellä, joten minulle on vapautunut aikaa keskittyä

 luottamustoimien hoitamiseen täysipäiväisesti. Koenkin  tärkeäksi olla vaikuttamassa ihmisten hyvinvointiin ja terveyteen. Koulutukseni antaa hyvät eväät erilaisten luottamustehtävien hoitamiseen. 

Olen siis ensimmäisen kauden alue valtuutettu. Olen ollut alue hallituksen varajäsenenä tämän ensimmäisen kauden. Mm. syyskauden 2024 istuin lähestulkoon koko ajan alue hallituksen kokouksissa varsinaisen kokousedustajan osallistuessa yhteensä vain 3 tuntia 3

 minuuttia varsinaisiin kokouksiin. Aluehallituksen edustajana olen toiminut Nordlabin yhtymäkokousedustajana sekä yksilöjaoston  ja henkilöstöjaoston varajäseninä. Lisäksi olen ollut osallisuus- ja asiakkuus lautakunnan varajäsenenä viimeisen toimintavuoden

 saaden osallistua mm seminaareihin. Olen toiminut hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden lautakunnan koko toimintakauden varsinaisena jäsenenä sekä kuntien ja hyvinvointi alueen neuvottelukunnan jäsenenä. Lisäksi olen ollut mukana organisaation madaltamisen

 työryhmässä, joka suunnitellut mm. luottamushenkilöiden organisaation rakenteen muuttamista tulevalle kaudelle. Näistä tärkeimpänä pidän aluehallituksen varaedustajan paikkaa. Olen ollut koko kauden päätöksenteon ytimessä saaden kaiken tarvittavan tiedon

 alue valtuustossa  toimimista varten. 

 Olen myös Lapin Liiton valtuutettu ja lapin Liiton tarkastuslautakunnan jäsen sekä poliisiasiain neuvottelukunnan jäsen. 

Tulevalla kaudella mikäli tulen valituksi, tavoitteeni on tehdä avointa, läpinäkyvää, suoraselkäistä ja yhteistyökykyistä politiikkaa. Alueemme päätöksenteko on saatava toimivaksi, jossa suhmuroinneilla ei ole enää sijaa. Lappilaisten palvelut on tasapuolisesti

 turvattava koko alueelle ja asukkaiden kuuleminen on otettava huomioon päätöksenteossa. MOTTONI ON: PALVELUT EDELLÄ, RAKKAUDESTA LAPPIIN.