Kevään eduskuntavaaleissa monet puolueet näyttävät kilpailevan siitä, mikä niistä edustaa kovimpia arvoja politiikan eri alueilla. Toivottavasti tulevaan eduskuntaan saadaan kansanedustajia, jotka näkevät rauhaa säilyttävän politiikan merkityksen. Eikä rauha tarkoita vain tilannetta, jossa aseet ovat vaienneet. Rauhaa on myös muu turvallisuus, sosiaalinen ja taloudellinen tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja ympäristönsuojelu. Tuntuu, että sodan […]
Ehdokkaat 2025
Sunnuntaina 19.3. vietettiin tasa-arvon päivää. Minna Canthilla oli paljon viisaita sanoja. Hän puhui naisten oikeuksien puolesta kuolemaansa asti ja tällä on ollut vaikutusta meidän nykypäivään. Naisten asema on hiljalleen parantunut ja viime aikoina on saavutettu mm. palkkakysymyksissä parannusta miesvaltaisiin aloihin verrattuna. Tasa-arvon pitäis näkyä niin kotona, kuin työelämässä. Asioista olisi […]
Valtion miljardivelan leikkaaminen on päivän puheenaihe. Kuntapäättäjänä ja nyt myös aluevaltuutettuna olen seurannut tarkoin talousvaikutusta, kun sote lähti kunnista hyvinvointialueille.Vuoden 2021 kuntien tilinpäätöstietojen pohjalta tehdyt laskelmat osoittavat, että kuntien nettomenot sote mukaan lukien oli 33 miljardia euroa, tästä sosiaali- ja terveysmenot veivät noin 20 miljardia euroa. Kuntien käyttöön jäi siis […]
Lapin sitoutumattomien uusin jäsen kätilö Juha Berg tunnetaan intohimoisena Länsi-Pohjan keskussairaalan puolustajana, mutta Juhan salkusta löytyy myös monia muita tärkeitä edunvalvonta kohteita, johon pääsemme tutustumaan tänään tämän esittelytekstin myötä! Berg on 65-vuotias terveydenhuoltoalan ammattilainen, jolle perhe on kaikki kaikessa. Miehelle on siunaantunut 5 lasta ja 16 lastenlasta, joiden elämässä mukana […]
Hyvinvointialue ja sen tarjoamat palvelut ovat merkittävä osa yhteiskuntaa. Tämän vuoksihyvinvointialueen yhteistyötä alueen yritysten, oppi- ja tutkimuslaitosten, kolmannen sektorin japuolustusvoimien kanssa tulee edelleen kehittää. Länsi- ja Pohjois-Lapissa tulee myös rajanylittävää yhteistyötä Ruotsiin ja Norjaan vaalia. Yhteistyön kehittämisen kautta voidaan myöstehostaa toimintaa ja saada säästöjä – samankaltaisia taloudellisia haasteita on myös […]
Toimivan kaikkille mahdollisimman tasavertaisen yhteiskunnan arvo mitataan siinä, kuinka se kohtelee heikommassa asemassa olevia. Hyvinvointialueen tulee tarjota jatkossakin riittävät palvelut kaikille Lapin asukkaille heidän mahdollisista fyysisitä tai henkisistä rajoitteista ja iästä riippumatta. Hyvinvointialueen tulee edelleen kehittää yhteistyötä vammaisneuvoston ja alan järjeastöjen kanssa. Oleellista on myös se, että vammasille tarkoitettuja palveluja […]
Toimivan kaikkille mahdollisimman tasavertaisen yhteiskunnan arvo mitataan siinä, kuinka se kohtelee heikommassa asemassa olevia. Hyvinvointialueen tulee tarjota riittävät palvelut kaikille Lapin asukkaille heidän mahdollisista fyysisitä tai henkisistä rajoitteista ja iästä riippumatta – palvelujen saaminen ei saa riippua asuinpaikasta eikä varallisuudesta. Hyvinvointialue on osa yhteiskuntaa – yhteistyötä alueen kuntiin, oppi- ja […]
Lapin asukkaana meidän kaikkien on tärkeää pohtia, millaisia päättäjiä Lappi tarvitsee. Maantieteellisesti laaja Lappi pitkine etäisyyksineen asettaa haasteita sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiselle. Yhdenvertaisuus on avainasemassa, kun varmistamme, että jokainen lappilainen asuinpaikasta riippumatta saa tarvitsemansa hoidon ja avun. Erityisen tärkeitä ovat peruspalvelut. Toimiva perusterveydenhuolto on kaikenikäisten hyvinvoinnin perusta. On varmistettava, että […]
Tasa-arvoa hyvinvointipalveluihin Tasa-arvoiset hyvinvointipalvelut ovat keskeinen osa oikeudenmukaista ja toimivaa yhteiskuntaa. Kaikilla ihmisillä tulee olla yhtäläinen pääsy laadukkaisiin terveys-, sosiaali- ja turvallisuuspalveluihin riippumatta heidän henkilökohtaisista tekijöistään, kuten iästä, sukupuolesta, etnisestä taustasta tai taloudellisesta tilanteesta. Jos tätä periaatetta noudatetaan, syrjintä estetään ja varmistetaan, että palvelut ovat saatavilla kaikille niitä tarvitsevilla. Hyvinvointiyhteiskunnan […]
Syrjäseutujen ongelmiin ei löydy ratkaisuja Helsingin puoluetoimistoista – ne löytyvät paikallistenihmisten osaamisesta ja yhteistyöstä. Olen 67-vuotias sähköurakoitsija, naimisissa ja kahden aikuisen pojan isä. Asun Hannukaisella,Kolarin kunnassa, ja tunnen maaseudun haasteet käytännön kokemuksen kautta. Viidenvuosikymmenen aikana olen tehnyt sähkötöitä ja huoltokeikkoja ympäri Oulun ja Lapin maakuntia.Lisäksi olen hankkinut elantoni maa-, metsä- […]
Olen 30-vuotias lähihoitaja Pellosta. Työskentelen Ylitornion kotihoidossa ja opiskelen työni ohessa sosionomiksi Lapin AMK:ssa. Erityisesti ikääntyneiden asiat ovat lähellä sydäntäni. Olen myös aktiivinen ay-toimija: toimin SuPerin Ylitornion ammattiosaston puheenjohtajana ja Lapin hyvinvointialueen luottamusmiehenä. STTK on palkinnut minut ay-toiminnastani Tulevaisuuden tekijä 2022 kunniamaininnalla. Pyrin aluevaltuustoon, koska haluan tuoda sinne sitä kuuluisaa […]
Olen 60-vuotias opettaja Sodankylästä. Olen toiminut luottamustehtävissä vuodesta 2005 alkaen. Kunnanvaltuutettuna minulla on menossa viides valtuustokausi ja valtuustokaudella 2017-21 toimin Sodankylän valtuuston puheenjohtajana. Olen ollut myös Lapin Hyvinvointialueen ensimmäisen valtuuston jäsen vuodesta 2022. Tärkein tehtävä aluevaltuutetun luottamustoimen ohella on ollut Lapin hyvinvointialueen tarkastuslautakunnan varapuheenjohtajana toimiminen. Tehtävä on antanut varsin hyvän […]
Ehdokasesittely – Tapio Jankkila Olen Tapio Jankkila, luonnonläheinen ja yhteiskuntavastuullinen ehdokas Lapin hyvinvointialueen aluevaltuustovaaleissa. 30 vuoden kokemus teollisuudesta, aktiivinen roolini metsästyksessä ja reserviläisena ovat muovanneet minusta ymmärtäväisen ja käytännönläheisen päätöksentekijän. Lapin ainutlaatuinen luonto ja sen tarjoamat mahdollisuudet ovat minulle tärkeitä, ja uskoni on, että vastuullinen kehitys ja ihmisten hyvinvointi kulkevat […]
Perhe, terveys ja työ ovat minulle tärkeitä. Tämä on osasyy ehdolle asettumiseen. Myös palveluiden lakkauttamiset, henkilöstön irtisanomisuhka sekä osastojen/sairaaloiden sulkemiset vaikuttivat ehdolle asettumiseen. Sosiaali- ja terveysalan ammattilaisena en voi edes ajatella palveluiden tai hoidon alasajoa tai hoidon / palveluiden saannin vaikeuttamista. Palvelut pitää olla ja säilyä lähellä ihmisiä. Hyvinvointialueiden ja […]
Olen Jaana Kotkansalo, 52-vuotias tehokas ja touhukas perheellinen nainen Kemistä. Perheeseeni kuuluvat puoliso Juha, pojat Luka 12 vuotta ja omillaan asuva Henri 28 vuotta, sekä villakoirat Paavo, Pentti ja Pauli. Olen liikunnan, terveydenhuollon, sekä kaupan- ja isännöintialan ammattilainen. Minut löytää somesta, liikunta aiheisista kuvista ja leipomisen ihmeellisestä maailmasta. Ajattelen, että […]
Olen 39-vuotias kemiläinen perheenisä, joka on ehdolla kunta- ja aluevaaleissa. Olen pitkään harkinnut poliittisen uran aloittamista, ja nyt olen päättänyt ottaa askeleen ja käynnistää sen. Vaikka olen seurannut politiikkaa pitkään, en ole koskaan tuntenut kuuluvani mihinkään tiettyyn puolueeseen. Ammatiltani olen nuoriso- ja yhteisöohjaaja, ja olen toiminut sekä Kemissä että Torniossa […]
Olen Riitta Lompolojärvi, 58 vuotta. Asun Kolarissa Kurtakon kylässä, jonne muutin 2013. Olen työskennellyt hammashoitajana Kittilässä ja Kolarissa. Tällä hetkellä en ole työelämässä. Pidän tärkeänä kunta- ja alue päätöksentekoa ja haluan olla mukana vaikuttamassa, joten olen ehdokkaana kunta- ja aluevaaleissa. Olen ollut kuluvalla kaudella varavaltuutettuna kunnanvaltuustossa sekä toiminut sivistys- ja […]
Olen 61 vuotias kahden aikuisen tyttären isä ja tuore ukki. Vaimo työskentelee osastonhoitajana, vanhempi tytär on lastentauteihin erikoistuva lääkäri. Olemme vaimon kanssa toimineet useita vuosia myös sijais- ja tukiperheenä ja meillä on tällä hetkellä yksi lainalapsi. Toimin aktiivisesti useissa yhdistyksissä hallituksen jäsenenä (Rovaniemen 4H, Rovaniemen retkeilijät, Rovaniemen Pohjola-Norden) ja tunnen […]
Olen Tiinaliisa Multamäki Sodankylästä. 48v. luovan alan yrittäjä ja järjestöaktiivi mm. Essentiaalinen vapina ry:ssä. Nykyinen elämäntilanne mahdollistaa ajankäytön yhteisten asioiden hoitoon. Teen töitä ikäihmisten parissa ja olen toiminut pitkäaikaissairaan avustajana. Sitä kautta on tullut näkemystä ja tietoa hyvinvointialueen hyvistä ja huonoista puolista. Minulla on vahva talousosaaminen. Olen hyvä neuvottelemaan kompromisseja. […]
Olen Jatta Mäkikyrö, 40- vuotias suurperheen äiti Ylitorniolta. Perheeseeni kuuluu aviomies ja 5 lasta. Olen harrastanut musiikkia lapsesta asti ja musiikki on tärkeä osa elämääni. Olen Lapin sitouttamattomien hallituksen jäsen ja toimin kirkkovaltuutettuna. Pohjakoulutukseni on monimuotoinen. Olen valmistunut lähihoitajaksi (suuntautumisena mielenterveys- ja päihdetyö) vuonna 2004 ja psykiatriseksisairaanhoitajaksi -2008. Minulla on […]
Olen 66-vuotias eläkeläisrovasti. Puolitoista vuotta sitten siirryin sivuun Ranuankappalaisen virasta palveltuani seurakunnassa 34 vuotta. Eläköitymisen jälkeen olenpalvellut edelleen pyydettäessä monissa tehtävissä sekä ilossa että surussa. Työvuosienaikana sain kokea, että ranualaiset arvostivat avoimuuttani ja lämmintä taitoani keskustellavaikeidenkin asioiden kohdatessa. Asun edelleen Ranualla. Minulla on kolme aikuista lasta ja yksi ihana lapsenlapsi. […]
Olen Pertti Ollonen Rovaniemeltä ja ehdokkaana Lapin hyvinvointialueen aluevaaleissa Lapin Sitoutumattomat ry:n ehdokaslistalla. Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen ehdolla ja tavoittelemassa paikkaa Lapin hyvinvointialueen aluevaltuustoon, jonne 59 aluevaltuutettua aluevaaleissa 13.4.2025 valitaan. Sitä yhtä paikkaa tuohon aluevaltuustotiimiin itselleni tavoittelen. Koen omakseni vammaisten ihmisten hyvinvointiin liittyvät asiat, koska itse olen ollut […]
Olen 40-vuotias mies Torniosta. Perheeseeni kuuluu vaimo ja kaksi alaikäistä lasta. Ammatiltani olen Sosionomi (AMK) ja olen tehnyt pitkän työuran erilaisissa sosiaali- ja erityisnuorisotyönalan työtehtävissä Kemi- Tornion alueella. Lähdin aluevaaliehdokkaaksi, koska koen, että 16 vuoden työkokemuksestani sosiaalialalta olisi aluevaltuustossa hyötyä. Toisinpäätöksentekoon asiantuntemusta ja näkökulmaa. Säästöpaineessa edelleen elävä Lapha joutuu tulevallakin […]
Olen Jonna Pakisjärvi, 48-vuotias sairaanhoitaja ja (opisk. YAMK) Lapista, Keminmaasta. Juuret minulla on Pellossa, Tervolassa ja Kemissä. Pidän ulkona liikkumisesta ja teen käsitöitä. Minulla on 3 lasta, jista 2 jo aikuista. Olen valmistunut sairaanhoitajaksi 1998. Minulla on yli kahdenkymmenen vuoden kokemus Sote alalta. Työurani alkoi perusterveydenhuollon vuodeosasto maailmassa, jossa vierähti […]
Tässä esittäytyy Leena Palojärvi, aluevaaliehdokas 13.4.2025 järjestettävissä aluevaaleissa. Olen 59-vuotias toiminnanohjaaja Enontekiöltä, jossa olen asunut ja elänyt koko ikäni. Perheeseen kuuluu tällä hetkellä avomies, ja kaksi aikuista poikaa perheineen. Olen ollut mukana Enontekiön kuntapolitiikassa vuodesta 1993, jolloin minut valittiin silloiseen sosiaalilautakuntaan. Olin sosiaalilautakunnan ja sittemmin perusturvalautakunnan jäsen aina vuoteen 2017, […]
Olen Harri Pullola, ja olen ylpeä voidessani olla ehdolla Kemin kuntavaaleissa sekä Lapin läänin aluevaaleissa. Tavoitteeni on tehdä Kemin ja Lapin alueesta entistä parempi paikka asua, työskennellä ja elää. Taustani: Koulutus: Tradenomi ja erä-ja luonto-opas Työkokemus: yrittäjäPerhesuhteet: kolme lasta ja mukava ex Luottamustoimet: Kemin kaupungin valtuutettu Meri-Lapin matkailun hallituksen jäsenKemin […]
Olen kahden aivan mahtavan teinipojan 48-vuotias äiti, jolla on parantumaton aivosyöpä. Näistä syistä olen jälleen sekä kunta- että aluevaaliehdokkaana: haluan kehittää edelleen lasteni kotikuntaa sellaiseksi, että heillä on täällä hyvät mahdollisuudet kasvaa yhteisöä tukeviksi työntekijöiksi tai yrittäjiksi ja samalla haluan luoda vahvan ja kustannustehokkaan tukiverkoston Lapin hyvinvointialueella hoivaa tarvitseville asukkaille […]