Ehdokasnumero: 417
Ikä: 58
Kotikaupunki: Rovaniemi
Olen naimisissa oleva 58 -vuotias kahden aikuisen tyttären isä, joka harrastaa kalastusta, marjastusta, sienestystä, ruoanlaittoa, kulttuuritapahtumia ja yhdistystoimintaa. Toimin terveydenhuoltoalalla työskentelevän vaimoni kanssa myös tukiperheenä. Työskentelen Lapin ammattikorkeakoulussa luonnonvara-alan erityisasiantuntijana mm. luonnontuotteiden, kalatalouden ja elintarvikkeiden parissa – toimialueeni käsittää koko Lapin, jonka lisäksi toimin myös useissa kansainvälisissä hankkeissa.
Asun Rovaniemellä, mutta vuonna 2004 Lappiin asettuneena junantuomana minulla ei ole sukujuuria missään alueen kunnassa enkä ole kunnallisissa luottamustoimissa – voin siis hyvin keskittyä mahdollisiin hyvinvointialueen maakunnallisiin tehtäviin ilman sidoksia mihinkään yksittäiseen kuntaan. Hyvinvointialueen aluevaltuustossa ja muissa toimintaa ohjaavissa elimissä tulee mielestäni olla sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastusalan ammattilaisten lisäksi myös asiakkaiden ja veronmaksajien edustajia, meitä Lapin asukkaita.
Hyvinvointialueen tulee taata mahdollisimman tasavertaiset palvelut kaikille lappilaisille käytettävissä olevien resurssien puitteissa. Jokaisessa kunnassa tulee olla ainakin terveysasema. Hyvinvointialueen tärkein resurssi ovat työntekijät, joille tulee taata hyvät työskentelyolosuhteet ja asianmukainen korvaus työstä. Hyvinvointialue on myös merkittävä tuotteiden ja palvelujen hankkija – paikallisille yrityksille tulee taata mahdollisuus osallistua kilpailutuksiin. Lähellä tuotettu ruoka on turvallista, terveellistä, tukee vähähiilisyyttä ja tuo työpaikkoja tukien aluetaloutta ja parantaen ruokaturvaa.