Tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden puolesta

Sunnuntaina 19.3. vietettiin tasa-arvon päivää. Minna Canthilla oli paljon viisaita sanoja. Hän puhui naisten oikeuksien puolesta kuolemaansa asti ja tällä on ollut vaikutusta meidän nykypäivään. Naisten asema on hiljalleen parantunut ja viime aikoina on saavutettu mm. palkkakysymyksissä parannusta miesvaltaisiin aloihin verrattuna.

Tasa-arvon pitäis näkyä niin kotona, kuin työelämässä. Asioista olisi hyvä pystyä sopimaan niin, että jokainen tulisi kuulluksi ja kohdelluksi oikeudenmukaisesti. Meillä on häilyvä raja siinä, mikä on miesten ja mikä naisten työtä. On hienoa tavoitella sellaista, että jokainen voisi ja kykenisi tekemään sitä, mistä pitää ja mitä osaa.

Voi todeta, että Suomi on ollut tasa-arvon esimerkki ja edelläkävijä maa. Muualla maailmassa mennään hieman askelia taaksepäin ja varsinkin naisen asemaa on huononnettu.

Huolehtikaamme Suomessa, että jokaista kohdellaan tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti. Ihmisten asemaa ei saa lähteä heikentämään.

On todella tärkeää, että jokainen kokee, että saa elää sellaista elämää, kuin haluaa.

Laki meillä sanoo ”jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen”.

Pitäkäämme myös huoli vähäosaisista, ohjatkaamme heitä tarvittaessa, jotta jokainen saisi elää ihmisarvoista elämää.

Jonna Pakisjärvi

Kansanedustajaehdokas

Lapin sitoutumattomat