2399 – Leena Palojärvi

Tässä esittäytyy Leena Palojärvi, aluevaaliehdokas 13.4.2025 järjestettävissä aluevaaleissa. Olen 59-vuotias toiminnanohjaaja Enontekiöltä, jossa olen asunut ja elänyt koko ikäni. Perheeseen kuuluu tällä hetkellä avomies, ja kaksi aikuista poikaa perheineen.

Olen ollut mukana Enontekiön kuntapolitiikassa vuodesta 1993, jolloin minut valittiin silloiseen sosiaalilautakuntaan. Olin sosiaalilautakunnan ja sittemmin perusturvalautakunnan jäsen aina vuoteen 2017, josta viimeiset 12 vuotta puheenjohtajana. Tällä hetkellä olen Enontekiön kunnanvaltuutettu ja kunnanhallituksen puheenjohtaja. Olen ollut kunnanhallituksen puheenjohtajana koko kuluvan valtuustokauden. Olen myös kuluvan kauden Lapin Hyvinvointialueen varavaltuutettu Lapin sitoutumattomien yhteislistalta, sekä hyvinvointi – ja yhdyspintalautakunnan jäsen.

Työskentelen saamelaisten sosiaalialan järjestössä, ikäihmisten toiminnan toiminnanohjaajana, ja olen ollut tässä työssä jo yli 20 vuotta. Koen tärkeäksi lähteä ehdolle aluevaaleihin, koska myös pienten kuntien ja syrjäseutujen ääni pitää saada kuuluville hyvinvointialueella. On valitettavaa, että kaikkien kuntien edustusta ei voida tasapuolisesti varmistaa aluevaltuustossa.

Minulle tärkeitä asioita ovat hyvinvoivat kuntalaiset, peruspalvelut lähellä ihmisiä, ja saatavuus omalla äidinkielellä, työntekijöiden hyvinvointi ja jaksaminen, sekä työpaikkojen säilyminen pienissä kunnissa.

Kaikkien hyvinvointialueen asukkaiden tasapuolinen kohtelu, lähipalveluiden turvaaminen, ja tavallisten ihmisten äänen kuuluminen on välttämätöntä myös Hyvinvointialueen päätöksenteossa.

Munnje lea dehálaš maiddai sámegielat bálvalusat, ahte diet ii jávka min gielddas iige eara sámeguovllu gielddain. Mii dárbbasit sámegielat bálvalusaid, ja deit ferte maiddai ain ovddidit buresveaddjinguovllu bárggus. Olu gálga vel dahkat, ahte buohkat, geas lea vuoigatvuohta oaccut bálvalusat eadnigillii, maiddai nu dahpahuvvo.

Vain äänestämällä voit vaikuttaa, kuka sosiaali- ja terveydenhuollon sekä palo- ja pelastustoimen asioista päättää jatkossa.

Muista siis päivämäärä 13.4.2025